Päitykset
Päivityksiä kirjattu 31.10.2008 lähtien.
15.2.2010
Pientä hahmopäivitystä jälleen kerran. Foorumilla on hieman hiljaisempi kausi nyt menossa kaikkien koulu- ja työkiireiden takia, joten eipä tässä ole ollut paljoa muokattavaa kotisivujenkaan tietoihin.
24.1.2010
Hieman päivitystä hahmolistoihin, uusi linkinvaihtolainen lisätty, ei sen kummempaa. Onnistuin jotenkin pilaamaan sen vanhan päivityslootan koodin, enkä jaksa alkaa kyhäämään uutta, joten joudumme pärjäämään ilman lootaa nyt ainakin jonkun aikaa..
17.1.2010
Juuri kun sain sanottua, ettei uusi ulkoasu ole tulossa ihan hetkeen, inspiraatio iski ja sain kuin sainkin ulkoasun valmiiksi. Lisäksi hoidin nuo keskeneräiset osiot (Tylyaho ja Tupapisteet) ja päivitin hahmolistat uuden pelaajan liityttyä joukkoomme.
16.1.2010
Pieniä muutoksia hahmolistoihin, mutta ei mitään sen suurempaa. Sanon nyt sen verran, että ulkoasun päivitys siirtyy, sillä nyt ei ole vain yksinkertaisesti aikaa alkaa sellaisen projektin toteuttamiseen. Puuttuvat Infotekstistä pyrin kirjoittamaan varsin pian.
2.1.2010
Sivujen hallinnassa oli häiriö pitkään, mutta nyt se on saatu toimintaan. Pahoittelen pitkää päivitystaukoa.
Sain viimein päivitettyä hahmolistat. Aloitin info-osion remontin. Kaikki Tylyahon ja Tupapisteiden esittelyjä lukuunottamatta ovat valmiita nyt. Lisäksi tein täysin uuden ja tärkeän osion,
Historiikin. Historiikki käsittelee koko roolipelin merkittävät tapahtumat. Historiikin kautta on helppo tutustua roolipelin tapahtumiin, oli sitten uusi tai vanha käyttäjä. Lisäksi tiedotan, että uusi ulkoasu on tekeillään, mutta kiireideni vuoksi sen valmistuminen saattaa kestää.
Mahtavaa uutta vuotta 2010 kaikille!
9.12.2009
Ja taaskin vain hahmolistojen päivitystä. Yritän lähiaikoina uudistaa ulkoasun ja päivittää sisältöä, kunhan tässä nyt vain ehtisin.
5.12.2009
Hahmolistat päivitetty jälleen. Not Safe rikkoi taas 30. jäsenen jäsenennätyksensä! Saa nähdä, kuinka kauan luku pysyy samana tällä kertaa, tai että kasvaisiko se tuosta vielä ylöspäin.
23.11.2009
Hahmolistat päivitetty ja vieraskirjaan vastattu.
9.11.2009
Pari uutta hahmoa lisätty sivuille. Sen lisäksi myös joitakin ajankohtaisia infotekstejä (Feeniksin kilta, Paikat) päivitetty.
Lisäksi ilmoitan tässä samalla, että roolipelimme ainutlaatuinen
Lajittelupeli on nyt pelattu loppuun! Pelissä lajiteltiin yhteensä 9 uutta oppilashahmoa. Pelissä esitettiin myös lajittelupelin toisen vetäjän täysin itse sanoittama Lajitteluhatun laulu! Suosittelen siis lämpimästi myös teitä vieraita vilkaisemaan tuota peliä..
30.10.2009
Ikävä kyllä moni pelaaja jouduttiin nyt heittämään pois listoilta vähäisen aktiivisuuden takia. Ei oikein sovi tunnelmaan, sillä huomennahan tosiaan vietetään Not Safen 2-vuotis syntymäpäiviä.
25.10.2009
Paljon uusia hahmoja ja pelaajia tullut nyt muutaman päivän aikana! Eli hahmolistan päivitystä tuli tänään tehtyä oikein urakalla..
16.10.2009
Yksi uusi rohkelikkohahmo lisää. Tupiin tuli nyt lisää tilaa, uusi maksimimäärä on nyt 20.
13.10.2009
Hahmolistojen päivitykset taas hoidettu. Lisäksi sain päivän uurastuksella aikaiseksi myös uuden ulkoasun. Toivottavasti pidätte.
3.10.2009
Päivitykset ovat olleet hieman vähäisiä viime aikoina ylläpitäjän netin reistailun takia, mutta tänään sain päivitettyä hahmolistat ja linkit sekä vastattua vieraskirjaan..
23.9.2009
Taas paljon hahmopäivitystä. Vieraskirjan krediitit ovat muuten päässeet näköjään loppumaan, ja koska ylläpitäjän tililtä ei nyt ylimääräistä femmaa ole, saamme tyytyä nyt ainakin jonkun aikaa tähän rumaan valmiskirjapohjaan.. Koettakaa kestää.
15.9.2009
Muutaman käyttäjän tunnus piti poistaa epäaktiivisuuden vuoksi. Uusia hahmoja tilalle on kuitenkin tullut taas paljon!
4.9.2009
Hahmopäivitystä taas kerran.
24.8.2009
Ne peruspäivitykset - päivityksiä hahmolistoihin ja linkkilistaan siis.
16.8.2009
Yksi uusi arvostelu lisättiin. Lisäksi yhden pelaajan tunnus piti poistaa liiallisen poissaolon vuoksi. Hahmomäärä pysyy kuitenkin samana, sillä saatiin yksi uusi hahmo lisää.
13.8.2009
NS lisättiin listaussivulle, Secret Seaan. Lisäksi kolme uutta hahmoa.
11.8.2009
Hahmopäivitystä, hahmopäivitystä.. Lisäksi Not Safe sai yhden uuden arvostelun taas pitkästä aikaa, ja se löytyy niin vieraskirjasta kuin
Arvostelut-sivultakin.
8.8.2009
Yksi uusi pelaaja ja hänen hahmonsa mukana. Lisäsin myös yhden UKK-kysymyksen koskien opettajahahmoja, ja päivitin linkkilistaa.
6.8.2009
Monen tunnin urakka takana - koko infoalue päivitetty uuteen uskoon! Toivottavasti joku edes jaksaa lukea nuo täysin uudet infotekstit edes läpi.. :)
Plus lisäksi, kaksi hahmoa poistettu ja kaksi lisätty.
2.8.2009
Ulkoasun vaihdos, kyllä, taas kerran.. En vaan pitänyt edellisestä, toivottavasti tämä pysyy sivuilla kauemmin.
Lisäksi kaksi uutta luihuistyttöä lisätty listoille.
1.8.2009
Hahmolistojen kesäsiivous on ohi! Jonkun verran hahmoja sekä muutama pelaaja poistettiin listoilta.
Tänään alkoi muuten myös lajittelupelin tupaäänestys, joten muistakaahan käydä äänestämässä!
27.7.2009
Yksi uusi käyttäjä hahmoineen lisätty listoille. Aivan pian onkin sitten kesäsiivouksen deadline, toivottavasti vielä myöhäisimmätkin ehtivät ilmoittautua mukaan! Mainitsemisen arvoista on vielä luultavasti se, että ylläpitäjä on tässä tulevalla viikolla vielä hieman epäaktiivinen, mutta sitten pitäisi palata vanhaan malliin.. Vieraskirjaan ja sähköpostiin vastailu saattaa kuitenkin hidastua, pahoittelen.
15.7.2009
Uusia hahmoja ja jäseniä tullut lisää, mikä onkin hyvä sillä kesäsiivouksen deadline lähenee loppuaan ja aivan kaikki eivät ole vielä ilmoittautuneet jatkamaan..
6.7.2009
Ulkoasu päivitetty vähän värikkäämpään ja toivottavasti myös kesäisempään malliin. Edellinen kun tuli tehtyä ehkä hieman hätiköiden, ihan vain koska uudelle ulkoasulle oli tarvetta.. No, toivottavasti tämä uusi on kuitenkin yhtä lailla teidän kuten myös minun mieleeni.
4.7.2009
Ja jälleen uusia hahmoja..
29.6.2009
Suuri päivitys. Hahmoja tullut jonkin verran lisää, jokunen hahmo taas siirtyi arkistoihin. Yksi uusi osio, Roolipelin tapahtumat, lisätty infoihin. Uudet luokka-asteet seuraavaa lukuvuotta varten päivitetty, ja huomenna alkavan Tylypahkan kesäloman takia huispaus- ja tupamestaruuksien voittajat julkistettu.
11.6.2009
Normaali päivitys hahmojen jne. osalta. Lisäksi myös - vihdoin ja viimein - ulkoasun vaihdos.
4.6.2009
Onkin ollut pieni tauko päivitysten välissä.. Foorumilla on ollut melko hiljaista näin kesän alussa, mutta eiköhän se siitä virkoa taas. Nyt tuli sitten lähetettyä muutama muistutus epäaktiivisimmille ja poistettuakin kaksi käyttäjää. Toivottavasti ei jouduta enempiä poistamaan! Tervetuloa siis takaisin niin vanhoille kuin uusillekin jäsenille, teitä kaivataan.
13.5.2009
Yksi hahmo lisätty, yksi poistettu. Tuvat alkavat olla melkoisessa epätasapainossa, joten nyt olisi tarvetta erityisesti uusille Korpinkynsi-hahmoille!
10.5.2009
Uusimman pelaajan tiedot lisätty sivuille.
3.5.2009
Yksi uusi hahmo ja pelaaja lisätty listoille.
28.4.2009
Kaksi hahmoa lisää, kaksi pois. Loitsujen opettajan paikka on taas vapaana, joten mikäli se kiinnostaa, kannattaa varata ennen kuin kukaan muu ehtii!
22.4.2009
Vieraskirjan vip-ominaisuudet ovat vihdoin ja viimein taas käytössä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan..
13.4.2009
Iso hahmopäivitys. Monta hahmoa pois ja sitäkin enemmän uusia tilalle..
5.4.2009
Uudet hahmot päivitetty listoille. Tänään käynnistyivät myös Not Safen kevätawardsit, sillä uusi foorumi ja roolipelin idea ovat olleet käytössä nyt vuoden. Ja muuten, kuten jotkut ovat varmaan huomanneet, vieraskirja ei tällä hetkellä sovi tosiaankaan ulkoasuun, sillä sen kreditit loppuivat. Joudumme siis sietämään rumaa vieraskirjaa vielä jonkun aikaa silmissämme ainakin siihen saakka, kunnes maksu menee perille ja saan vipit taas käyttöön..
29.3.2009
Pari uutta hahmoa lisää.
27.3.2009
En olekaan muistanut pitkään aikaan kirjata päivityksiä ylös. Uusia hahmoja ja pelaajia tässä välillä on kuitenkin tullut, eikä sitten muuta.
8.3.2009
Ulkoasun muutos! Kommenttia saa antaa.
5.3.2009
Uusi pelaaja lisätty taas kerran listoille..
2.3.2009
Jälleen kerran yksi uusi pelaaja mukaan.
28.2.2009
Yksi uusi pelaaja ja hahmo mukaan. Tervetuloa! Hahmolistojen sekä opettajien työhuoneiden päivittelyä siis. Karsin linkkilistalta muutaman sivun, jolta ei ole pyydettyä arvostelua kuulunut, sekä yhden
lopettaneelta näyttäneen roolipelin.
22.2.2009
Lisää hahmoja tullut, niitä sitten päivittelin listoihin.
17.2.2009
Yksi uusi pelaaja ja hahmo mukaan, tervetuloa!
11.2.2009
Muutama opettajahahmo sekä yksi oppilas lisätty.
6.2.2009
Yhden pelaajan tunnus poistettu, kolme hahmoa sen mukana. Henkilökuntahhamoihin yksi varaus lisää.
2.2.2009
Yksi opettajahahmo lisätty, kaksi muuta hahmoa poistettu.
31.1.2009
Yksi hahmo poistettu ja yksi uusi lisätty. Myös linkkilistaa tuli hieman päivitettyä.
28.1.2009
Vahtimestarin paikka vietiin ja hahmotiedot päivitettiin taas kerran. Peliin muuten kaivattaisiin lisää opettajia ja kuolonsyöjiäkin, joten jos näillä pelaaminen innostaa niin olisi hyvä jos joku jaksaisi tälläisen hahmon itselleen tehdä.
25.1.2009
Yksi uusi hahmo lisätty. Sitten ei muuta kuin hieman hahmotietojen siistintää ja taulukon korjailua. Henkilökunta-hahmoihin lisäsin kaksi varausta.
17.1.2009
Ja kyllä, taas kerran ulkoasun vaihdos. Olen jo kauan halunnut tehdä ulkoasun ihan omin käsin, ja kun tänään sattui ylimääräistä aikaa olemaan, teinkin uuden leiskan jo tässä vaiheessa. Palautetta saa antaa.
16.1.2009
Yksi linkinvaihtolainen poistettu. Liittymisohjeisiin lisätty pieni tarkennus ulkonäkö-osuuteen.
Uusi jäsen ja hänen hahmonsa lisätty sivuille. Tervetuloa!
13.1.2009
Yksi tunnus poistettu liian pitkän poissaolon kanssa. Mukana meni kaksi hahmoa. Tuvissa alkaa olla hieman epätasaista oppilasmääriltä, joten olisi kiva jos joku tekisi taas muitakin kuin niitä Rohkelikkoja. Myös aikuisille ja erityisesti kuolonsyöjille olisi tarvetta...
12.1.2009
Yksi uusi hahmo ja arvostelu lisätty sivuille.
Lisää erikokoisia linkitysbuttoneita ja hieman korjauksia muutamiin asioihin saadun arvioinnin toiveiden mukaisesti.
10.1.2009
Kiersin ilmoittelemassa linkivaihtolaisille ja sivulistauksille uudesta osoitteesta. Samalla kävin jättämässä hakemukset muutamalle arvostelusivulle ja uusille sivulistauksille. Linkitin nuo sivut nyt etukäteen jo linkklistaan, ihan vain siltä varalta että unohtaisin sitten jälkeenpäin, joten älkää sitä ihmetelkö. Poistan linkit jollei Not Safe pääse näille listoille taikka saa arvosteluja. Yksi arvostelu ehtikin tulla jo, ja laitoin sen esille saman tien.
Korjasin myös muutamia huolimattomuusvirheitä, jotka olivat ulkoasun vaihdoksen aikana sivuille eksiytyneet.
Lisäsin hahmolistaan myös uusimman tulokkaamme Sirun hahmon. Tervetuloa!
9.1.2009
Not Safen uusi domain saatiin aktivoitua, ja koko sivusto siirrettiin kovalla työllä tänne. Korjailin löytämiäni kirjoitusvirheitä ja myös uusi ulkoasu tuli nyt muuton kunniaksi hankittua.
5.1.2009
Taas kerran uusi hahmo ja jäsen.. Tervetuloa takaisin, Dixi!
1.1.2009
Yksi uusi hahmo lisätty ja kolme poistettu Phandomidon erotessa joukostamme...
Uuden vuoden myötä kiersin kaikki listaukset ja ilmoitin uudet kuvaukset. Päivitin myös tarpeelliset asiat täältä kotisivuilta ja lisäsin uuden infotekstin,
UKK:n.
31.12.2008
Mahtavaa uutta vuotta kaikille!
Ja jölleen kerran hahmopäivitystä.. tervetuloa uudelle jäsenelle!
30.12.2008
Taas lisää hahmoja, kaksi puuskupuhia lisättiin tietoihin!
Nyt on kaikissa tuvissa pyöreät kymmenen hahmoa, eli oppilaiden maksimimäärää nostettiin. Ei muuta kuin äkkiä uusia hahmoja tekemään kun on vielä tilaa kaikissa tuvissa!
29.12.2008
Myös tänään mukaan liittyi uusi pelaaja, jonka hahmo lisättiinkin sitten listaan. Tervetuloa!
Tein myös uudet kuvakkeet tuville, vanhat kun olivat jo aika.. vanhoja.
28.12.2008
Hahmopäivitys; yksi oppilas, yksi opettaja ja yksi muu! Yksi uusi pelaajakin liittyi joukkoon, tervetuloa.
26.12.2008
Vaihdoin ulkoasun. Kommenttia saa antaa!
24.12.2008
Mahtavaa joulua kaikille!
Lisäsin sivuille muutaman foorumilaisen tekemän
joulukortin. Lisää saa toki lähettää vielä! Kiitos kaikille korteista.
22.12.2008
Yksi uusi hahmo lisätty.
17.12.2008
Yksi pelaaja poistettu pitkän epäaktiivisuuden takia. Oikeasti, muistakaa ilmoittaa jos olette lopettamassa tai ette pääse pitkiin aikoihin koneelle. Tämä kun ei ole ensimmäinen kerta tälläistä... Kaksi hahmoa tämän pelaajan mukana siis poistettu.
14.12.2008
Edellinen päivitys jäikin kirjaamatta, joten laitetaan se tähän samaan.. Eli pari uutta hahmoa lisätty ja linkkilistaa päivitetty.
Foorumin joulupelitapahtuma lähti käyntiin!
07.12.2008
Kaksi uutta hahmoa lisätty sivuille..
01.12.2008
Yksi uusi arvostelu lisätty sivuille.
Hyvää joulunodotusta kaikille!
26.11.2008
Joulu lähestyy nopeasti, ja kohta pitäisi alkaa suunnittelemaan siihen liittyvää tapahtumaa roolipeliin.. Lumen tulon kunniaksi oli aivan pakko hankkia uusi ulkoasu, edellistä kirkkaampi mutta yhä talvinen. Toivottavasti pidätte.
Foorumilla huomattiin ikätaulukossa oleva virhe, mutta se on nyt korjattu. Hahmolistat myös päivitetty, uusi loitsujen opettaja lisätty riveihin.
20.11.2008
Muutamia virheitä korjattu ja uusin arvostelu lisätty sivuille.
17.11.2008
Jälleen kerran siivousta: tällä kertaa foorumien jäsenien. Jouduin poistamaan kokonaiset kolme pelaajaa, jotka eivät olleet näyttäytyneet kuukauden aikana kertaakaan eivätkä vastanneet sähköpostiin. Onneksi kuitenkin saimme uuden jäsenen, Jennyn. Tervetuloa!
15.11.2008
Linkkilistan siivousta; yksi lopetettu sivu poistettu ja listaa siistitty paremman näköiseksi. Myös kaksi arvostelusivua linkitetty.
12.11.2008
Foorumille eksyneiden kymmenien mainostajien takia tästä lähtien rekisteröinti täytyy vahvistaa sähköpostivarmennuksella. Muistakaa siis täyttää tietoihinne oikea sähköposti, koska muuten ette pääse kirjautumaan.
Tämän lisäksi tervetulotamme uuden jäsenen, Lumikin. Hahmolistat siis päivitetty. Hahmoja on nyt tasan 50 kappaletta!
11.11.2008
Tänään tuli suuri ulkoasun muutos. Vanha syksyinen ulkoasu vaihtui synkempään, joka sopii paremmin tulevaan pimeään talveemme. Toivottavasti pidätte siitä. Vieraskirjaan saa (ja pitää) jättää kommenttia! Niin ruusut kuin risutkin ovat aina tervetulleita.
05.11.2008
Not Safe poistettiin Kapelkan roolipelilistauksesta liian suureksi kasvaneen koon vuoksi. Linkki säilyy kuitenkin roolipelimme Linkit-osiossa.
04.11.2008
Vieraskirjan vip-ominaisuudet taas käytössä...
Toisella koneella sivuilla vieraillessani huomasin, että sivujen ä ja ö -kirjaimet näyttäytyvät toisinaan ?-merkkeinä. Oma koneeni korjaa tämän automaattisesti, joten korjaaminen on hieman vaikeaa, mutta yritän toteuttaa parannuksen mahdollisimman pian.
31.10.2008
Vihdoinkin näitä päivityksiäkin alettu tänne kirjaamaan.. Tämä on kuitenkin toisaalta sopiva päivä sen aloittamiselle, sillä tänään juhlitaan Not Safen syntymäpäivää! Ensimmäinen vuosi tuli siis täyteen.
Tänään olisi myös pitänyt päättyä foorumin awardsit, mutta niitä siirrettiin viikolla koska ääniä ei vielä ollut tarpeeksi kunnollisten tuloksien takaamiseksi.